60-luvulla elettiin tanssilavojen kulta-aikaa. Salon seudulla tanssipaikkoja oli useita; Ankkurikellari, Hajalan lava tai Kisakallio. Joka illalle löytyi ohjelmaa, ja tanssien jälkeistä hiukopalaa lähdettiin usein haukkaamaan paikalliselle grillille. Grillien tarjonta ei tosin silloin päätä huimannut. Tarjolla oli usein vain lihapiirakkaa ja keitettyä kananmunaa, Perniön suomimakkaraa sekä Perniön nakkeja. Juotavaakaan ei voinut ostaa, tupakkaa kylläkin.
Grillikauppiaat Heininen, Liukko ja Lehtiniitty saivat uuden idean tanssijoiden nälän tyydyttämiseksi. Lihapiirakan molemmista päistä pitäisi tulla ulos nakki. Nakki, joka olisi mahdollisimman pitkä ja mahdollisimman ohut. Perniön Lihaan oltiin välittömästi yhteydessä ja silloinen makkaramestari Esko Savikko pääsi näyttämään taitojaan. Makkaramestari teki työtä käskettyä, hankki ohuen suolen ja valmisti markkinoiden pisimmän nakin.
Pitkä ja ohut nakki otettiin innolla vastaan, ja siitä tuli myyntimenestys jo 60-luvun alussa. Yöaikaan myytävät nakit sidottiin tehtaalla nippuihin yönsinisellä narulla, normaalisti nakkinippujen narut olivat harmaita. Näin juoksupojatkin eli hanslankarit tiesivät valita oikean nakkinipun, kun lähtivät kuskaamaan polkupyörällä nakkeja grilleihin.
Nakille mietittiin kiivaasti nimeä. Koska tätä uutta herkkua sai maistella vain öiseen aikaan grillien äärellä, nimeksi tuli oikeutetusti Yönakki. Yönakin maine kiiri nopeasti myös Turun öisille kaduille, ja useat turkulaisetkin grillit halusivat tarjota asiakkailleen tätä mystistä herkkua.
Akateeminen kiuasseura – AKS – on valinnut Yönakin aikoinaan kaikkien aikojen parhaaksi luonnonkuorinakiksi.
”Yönakki on Ykkönen”